 |
| Kuva: Tammi |
Veera Vaahtera: Rakkautta, vahingossa
Tammi, 2013
239 s.
Aloitin hömppäputkeni Veera Vaahteran (alias Pauliina Vanhatalo) Rakkautta, vahingossa -teoksella, jonka nappasin töistä uutuustasolta. Pihla muuttaa Helsingistä Lappiin mumminsa taloon selvittääkseen elämäänsä. Poikaystävä lähti Intiaan meditoimaan saatuaan tietää, että Pihla on raskaana. Selviytyminen erämaassa ei ole helppoa ilman autoa ja urbaaneilla taidoilla, mutta onneksi elämään astuu avuliaita miehiä. Naapurin vanha herra Arvo, Arvon sukulaispoika Mårten sekä kaupan Leevi.
Rakkautta, vahingossa on ehdottomasti luettujen parhaimmistoa. Tämä oli juuri sellainen kevyt, nopealukuinen ja hyvätuulinen romaani, jota kaipasin ja juonikin oli mitä mainioin. Pihlan ja Mårtenin kielimuurin kanssa taisteleminen oli hupaisaa seurattavaa ja Arvo herätti ehdottomasti kaikki sympatiani opettaessaan Pihlaa ajamaan autolla ja selviytymään Lapissa.
| Kuva: Fennica |
Otava, 2006
528 s.
Yritin joskus kauan sitten lukea Hämeen-Anttilan Suden vuotta, mutta se jäi yrittämiseksi, koska tarina tuntui todella tönköltä. Perijät sen sijaan tempaisi kyllä mukaansa. Kiuruloilla ja naapuritilan Stålit ovat vuosikausia olleet riidoissa milloin mistäkin syystä. Stålit ovat vaurastuneet perustettuaan elektroniikkayhtiö Staal Electron, jonka toimitusjohtajaksi isä Tapio Stål nimeää kauan poissa olleen poikansa Tuomas Stålin.
Toimittaja Veera Sipponen on puolestaan Kiurulan tilan sukua ja kiinnostuu sukunsa historiasta. Lisäksi hän alkaa tutkia Staal Electron hämäriä taloussotkuja, jotka ovat pitkälti Tuomaksen veljen, Lassen, aikaansaannosta.
Haaveilin maalaisromantiikasta, mutta kirja pysytteli hyvin pitkälti yritys- ja mediamaailmassa, mikä ei sinänsä ole sekään pahasta. Maalaisuuteen liittyvät asiat olivat lähinnä kaunis miljöö ja Tuomaksen haave ryhtyä jyväjemmariksi. Hämeen-Anttila on ollut tuottoisa kirjailija ja kieltämättä kirjan sivuilta aisti asiantuntijuuden ja taidon ottaa selvää asioista. Sen sijaan kaunokirjallisesti ajateltuna kieli oli paikoin melko takeltelevaa ja kulmikasta, ehkä turhan selittelevääkin. Henkilöhahmot olivat loppujen lopuksi melko värittömiä, ehkä yksioikoisiakin. Hahmoihin olisin kaivannutkin enemmän syvyyttä.
528 s.
Yritin joskus kauan sitten lukea Hämeen-Anttilan Suden vuotta, mutta se jäi yrittämiseksi, koska tarina tuntui todella tönköltä. Perijät sen sijaan tempaisi kyllä mukaansa. Kiuruloilla ja naapuritilan Stålit ovat vuosikausia olleet riidoissa milloin mistäkin syystä. Stålit ovat vaurastuneet perustettuaan elektroniikkayhtiö Staal Electron, jonka toimitusjohtajaksi isä Tapio Stål nimeää kauan poissa olleen poikansa Tuomas Stålin.
Toimittaja Veera Sipponen on puolestaan Kiurulan tilan sukua ja kiinnostuu sukunsa historiasta. Lisäksi hän alkaa tutkia Staal Electron hämäriä taloussotkuja, jotka ovat pitkälti Tuomaksen veljen, Lassen, aikaansaannosta.
Haaveilin maalaisromantiikasta, mutta kirja pysytteli hyvin pitkälti yritys- ja mediamaailmassa, mikä ei sinänsä ole sekään pahasta. Maalaisuuteen liittyvät asiat olivat lähinnä kaunis miljöö ja Tuomaksen haave ryhtyä jyväjemmariksi. Hämeen-Anttila on ollut tuottoisa kirjailija ja kieltämättä kirjan sivuilta aisti asiantuntijuuden ja taidon ottaa selvää asioista. Sen sijaan kaunokirjallisesti ajateltuna kieli oli paikoin melko takeltelevaa ja kulmikasta, ehkä turhan selittelevääkin. Henkilöhahmot olivat loppujen lopuksi melko värittömiä, ehkä yksioikoisiakin. Hahmoihin olisin kaivannutkin enemmän syvyyttä.
| Kuva: Fennica |
Karisto, 2010
8 h 27 min
Uteliaisuuttani tartuin tähän Kivelän Katajamäki-sarjaan, sillä se on kirjastossa varmaan lainatuimpia sarjoja. Maaseutumiljöö houkutti myös, sillä olen heikkona maalaisromantiikkaan. Minne Malmi muuttaa isosedältään perimäänsä Pihlajan torppaan Katajamäen kylään. Saman tien Minneä alkaa piirittää kyläkoulun opettaja Henri, kun taas naapurin Arto saa Minnen turhautumisen partaalle.
No, tämä oli melko ennalta arvattavaa tavaraa kaikinpuolin. Eipä tästä paljoa irti saanut. Minne oli melko yllätyksetön hahmo monella tapaa ja kirjan alkupuolelta arvaa kyllä heti, että kenet hän lopulta valitsee. Sen varmaan arvaa jo tästä tekstistä. Mutta mikäli haluaa helppoa ja harmitonta kesäviihdettä, niin tässä ehdottomasti oivaa luettavaa siihen tarkoitukseen.
8 h 27 min
Uteliaisuuttani tartuin tähän Kivelän Katajamäki-sarjaan, sillä se on kirjastossa varmaan lainatuimpia sarjoja. Maaseutumiljöö houkutti myös, sillä olen heikkona maalaisromantiikkaan. Minne Malmi muuttaa isosedältään perimäänsä Pihlajan torppaan Katajamäen kylään. Saman tien Minneä alkaa piirittää kyläkoulun opettaja Henri, kun taas naapurin Arto saa Minnen turhautumisen partaalle.
No, tämä oli melko ennalta arvattavaa tavaraa kaikinpuolin. Eipä tästä paljoa irti saanut. Minne oli melko yllätyksetön hahmo monella tapaa ja kirjan alkupuolelta arvaa kyllä heti, että kenet hän lopulta valitsee. Sen varmaan arvaa jo tästä tekstistä. Mutta mikäli haluaa helppoa ja harmitonta kesäviihdettä, niin tässä ehdottomasti oivaa luettavaa siihen tarkoitukseen.
Oi tuo Veera Vaahteran kirja kuulostaisi just sopivalta kesälukemiselta mulle juuri nyt ;) Ja sitten siinä on vielä päähenkilönä Pihla :) Laitan listalle... Kirjasto onkin taas ollut kesän top 3-lempipaikoissa. Olen tykästynyt Metsoon vasta tänä kesänä. Siellä on niin ihana vaan OLLA.
VastaaPoista(heh, tekis mieli varastaa sulta yksi tunnisteidea... "tanssin siis olen" )
VastaaPoista