Tiedoksi tännekin, että aloin jälleen päivittää kirjablogiani. Minulle tuli kamala ikävä kirjoittaa kirja-arvioita ja kaiken lisäksi aivan järjetön tarve lukea. Sinne onkin ilmaantunut muutama kirja-arvio tässä vuodenvaihteessa.
Kirjat ♥ Niitä ilman ei voi elää!
torstai 2. tammikuuta 2014
tiistai 17. joulukuuta 2013
Kun naamasta tulee miinakenttä
Olen aina rakastanut suklaata, juustoa ja pitkälti kaikkea ruokaa, missä on paljon kermaa tai muuta maitorasvaa sisältävää.
Valitettavasti ehkäisyyn tarkoitetun hormonicocktailin lopettaminen aiheutti sen, että naama on miinoitettu finneillä, kun nautin jotakin edellä olevista. Sitä ei ole kiva katsoa peilistä. Sitä voi kutsua turhamaisuudeksi, mutta mieluummin jätän herkut syömättä kuin katson itseäni peilistä sen näköisenä. Lisäksi se tekee kipeää, kun kymmenen finniä yrittää tulla samasta kohtaa ihosta ulos.
No, minkä vuoksi en sitten jatka e-pillereiden käyttöä? Pohjimmiltani aika nuukana ihmisenä en näe mitään järkeä maksaa ehkäisystä, kun ei ole kumppaniakaan. Tärkein syy on kuitenkin se, että mielialani heittelivät ja viihtyivät pitkälti siellä pohjamudissa, kun söin niitä. Kun lopetin pillereiden syömisen, tuntui siltä, että jotain raskasta olisi otettu pois harteiltani. Maailmassani alkoi äkkiä olla hyviä ja kivoja asioita ja päivät kulkivat vaivattomammin. En ole ajatellut pilata päiviäni enää niillä.
Tämä asia on saanut rattaat pyörimään päässäni aika kiivaastikin välillä. Olen pitkään jo ollut kiinnostunut ruokavalioon liittyvistä asioista. Tämä tosin on saanut minut tajuamaan konkreettisesti kuinka herkkä koneisto keho todellisuudessa on. Olen sen toki aiemminkin todennut vatsani kautta. Se ei nimittäin voi sietää pakastevihanneksia tai mannapuuroa. Eikä se kamalasti pidä valmisruuista, irtokarkeista tai muustakaan, joka sisältää paljon E-aineita. Joskus kun söin paljon valmissapuskaa ja muuta epämääräistä, luulin, että on ihan normaalia, että vatsa on vähän väliä sekaisin. Kuinka väärässä ihminen voi olla? Kuinka moni elää tässä luulossa?
Kaikenlaisten ruokakokeilujen jälkeen olen todennut, että voin kaikkein parhaiten silloin, kun en syö juuri gluteenia tai maitotuotteita ja rajoitan lihan syömisen korkeintaan yhteen kahteen kertaan viikossa. Kalaa pyrin nykyään syömään kerran viikossa, koska en haluaisi ottaa D-vitamiinejani kapselimuodossa. Pyrin myös valmistamaan kaiken mahdollisimman tuoreista ja käsittelemättömistä raaka-aineista. Valmisruuat hylkäsin lähes kolme vuotta sitten. Tämä tosin ei ole uutta niille, jotka ovat jotakin ravinto-oppaita lukeneet. Näinhän monissa opetetaan tekemään.
Mutta se on niin pirun vaikeaa. Sosiaaliset paineet saavat kädet tarttumaan pizzapalaan tai herkkuun, sillä ei kehtaa olla maistamatta. Lisäksi tulee ikävä olo, jos joutuu luettelemaan, mitä voi syödä tai miksi joku ei nyt käy. On helpompi syödä ja potea kurjaa oloa sitten kotona. En yhtään ihmettele, miksi laiduttaminen epäonnistuu niin monilta, kun usein sosiaalisissa tilanteissa on tarjolla karkkia, pullaa, sipsejä ja muita kiusauksia. Vaatii oikeasti itsekuria tai kykyä viihtyä hyvin omassa seurassa, että onnistuu.
Tällä hetkellä länsimaisen pullamössöelämäni suurin haaste on siis elää omaa kehoani kuunnellen ja olla samalla kohtelias. En ole kovin innostunut viemään omia eväitä mukanani vieraisille enkä kamalasti jaksa selitelläkään syömättömyyttäni, sillä silloin saa usein vain hämmentyneitä tai kummastuneita katseita. Toisaalta sekin on ikävää, että joutuu katsomaan näppynaamaa herkuttelun seurauksena seuraavat kaksi viikkoa ja varoa koskemasta sitä. Se ei edes tunnu enää herkuttelulta, kun tietää jo seuraukset.
Valitettavasti ehkäisyyn tarkoitetun hormonicocktailin lopettaminen aiheutti sen, että naama on miinoitettu finneillä, kun nautin jotakin edellä olevista. Sitä ei ole kiva katsoa peilistä. Sitä voi kutsua turhamaisuudeksi, mutta mieluummin jätän herkut syömättä kuin katson itseäni peilistä sen näköisenä. Lisäksi se tekee kipeää, kun kymmenen finniä yrittää tulla samasta kohtaa ihosta ulos.
No, minkä vuoksi en sitten jatka e-pillereiden käyttöä? Pohjimmiltani aika nuukana ihmisenä en näe mitään järkeä maksaa ehkäisystä, kun ei ole kumppaniakaan. Tärkein syy on kuitenkin se, että mielialani heittelivät ja viihtyivät pitkälti siellä pohjamudissa, kun söin niitä. Kun lopetin pillereiden syömisen, tuntui siltä, että jotain raskasta olisi otettu pois harteiltani. Maailmassani alkoi äkkiä olla hyviä ja kivoja asioita ja päivät kulkivat vaivattomammin. En ole ajatellut pilata päiviäni enää niillä.
Tämä asia on saanut rattaat pyörimään päässäni aika kiivaastikin välillä. Olen pitkään jo ollut kiinnostunut ruokavalioon liittyvistä asioista. Tämä tosin on saanut minut tajuamaan konkreettisesti kuinka herkkä koneisto keho todellisuudessa on. Olen sen toki aiemminkin todennut vatsani kautta. Se ei nimittäin voi sietää pakastevihanneksia tai mannapuuroa. Eikä se kamalasti pidä valmisruuista, irtokarkeista tai muustakaan, joka sisältää paljon E-aineita. Joskus kun söin paljon valmissapuskaa ja muuta epämääräistä, luulin, että on ihan normaalia, että vatsa on vähän väliä sekaisin. Kuinka väärässä ihminen voi olla? Kuinka moni elää tässä luulossa?
Kaikenlaisten ruokakokeilujen jälkeen olen todennut, että voin kaikkein parhaiten silloin, kun en syö juuri gluteenia tai maitotuotteita ja rajoitan lihan syömisen korkeintaan yhteen kahteen kertaan viikossa. Kalaa pyrin nykyään syömään kerran viikossa, koska en haluaisi ottaa D-vitamiinejani kapselimuodossa. Pyrin myös valmistamaan kaiken mahdollisimman tuoreista ja käsittelemättömistä raaka-aineista. Valmisruuat hylkäsin lähes kolme vuotta sitten. Tämä tosin ei ole uutta niille, jotka ovat jotakin ravinto-oppaita lukeneet. Näinhän monissa opetetaan tekemään.
Mutta se on niin pirun vaikeaa. Sosiaaliset paineet saavat kädet tarttumaan pizzapalaan tai herkkuun, sillä ei kehtaa olla maistamatta. Lisäksi tulee ikävä olo, jos joutuu luettelemaan, mitä voi syödä tai miksi joku ei nyt käy. On helpompi syödä ja potea kurjaa oloa sitten kotona. En yhtään ihmettele, miksi laiduttaminen epäonnistuu niin monilta, kun usein sosiaalisissa tilanteissa on tarjolla karkkia, pullaa, sipsejä ja muita kiusauksia. Vaatii oikeasti itsekuria tai kykyä viihtyä hyvin omassa seurassa, että onnistuu.
 |
| Gluteeniton ja maidoton banaanikakku toimii, kun haluaa herkutella! |
perjantai 13. joulukuuta 2013
Kirjoittaminen saattaa aiheuttaa vakavaa riippuvuutta, levottomuutta ja halua opiskella lisää
Onko elämää jälkeen NaNoWriMon? On. Aika nopeasti sitä täytti päivänsä jollakin muulla kuin kirjoittamisella, mutta jälleen kalvaa tuttu tunne saada kirjoittaa. En tosin halua vielä alkaa muokata marraskuun tuotostani, hömppäkässärini on kirjoittajatuttavallani luvussa ja paranormaali teinidraama, jota olen pyöritellyt jo pari vuotta päässäni ja pari versiota kirjoittanutkin, tuntuu tällä hetkellä niin typerälle, että se pysyy edelleen tauolla (= pysyvästi?). Ehkäpä saatuani kässärini takaisin kiertämästä, teen siihen vielä tarvittavat muokkaukset ja kokeilen onneani eli lähetän kustantamoille!
Se ei silti poista tätä kirjoittamisen vimmaa.
Olen tänä syksynä ollut mukana runoklubissa, jossa olen lukenut omalta osalta lähinnä lyhytproosaa. Viime kerran jälkeen kuitenkin kirjoitin runon! Se solisi mielestäni kuin puro sormenpäihini, jotka kirjoittivat sen sanoiksi tietokoneruudulle. Olin vähän hämmentynyt sen jälkeen, mutta toisaalta iloinen. Runosuoneni ei ole täysin tyrehtynyt. Nuorempana kirjoitin paljon ns. angstirunoja, joiden kautta purin pahaa oloa yms. nuoruuden ongelmia. Jotkut sen ajan tuotoksista ovat lähinnä noloutta aiheuttavia, mutta muutama helmikin mahtuu joukkoon. Runojeni suhteen olen kuitenkin hyvin itsekriittinen, koska en varsinaisesti ole mikään lyyrikko enkä siitä paljoa ymmärrä.
Olen kuitenkin usein ajatellut, että laulujen sanat ovat kuin runoja ja ymmärrän niitä musiikin kanssa paremmin. Olisin kuitenkin kiinnostunut tutustumaan runoihin enemmänkin. Hyviä runokirjoja saa siis suositella! Suosikkirunoilijakseni voisin nimetä Aulikki Oksasen, jonka tuotantoon tutustuin Vuokko Hovatan musiikin kautta.
Proosa on kuitenkin suurin rakkauteni. Aloin kuunnella Sinuhe egyptiläistä äänikirjana ja nyt himottaisi joko ajella kilometritolkulla (kuuntelen äänikirjoja siis ajessa) tai lainata kirja, jota ahmia vaikka joululoman ajan. Minusta tuntuu, että Sinuhekin on osasyypää kirjoittamisen nälkääni. Hyvä tarina saa usein aikaan halun kirjoittaa itsekin.
Kirjoittaminen ja sen harjoittaminen on saanut aikaan sen, että olen lukiessani paljon analyyttisempi. Huomaan joskus miettiväni miksi kirjailija on valinnut sellaisen tyylin kirjoittaa tai että miten itse olisin toteuttanut jonkun kohdan. Kaikkein ihaninta - ja samalla ehkä kamalinta - on lukea kirja, josta ei muuttaisi mitään ja samalla tietää, ettei ikinä itse osaisi kirjoittaa mitään niin hienoa (Sinuhe on alkanut vaikuttaa siltä, mitä enemmän olen kuunnellut!). Keskitasoa huonompaa kirjaa lukiessa päässä takoo koko ajan ajatus, että minä osaan kirjoittaa niin paljon paremmin.
Tämän kaiken pohdiskelun jälkeen, olen tullut siihen tulokseen, että haen ensi vuonna opiskelemaan. Olen koko ajan ajatellut, että opiskelisin kirjastoalaa lisää ja kouluttautuisin maisteriksi. Sen sijaan haluan kuitenkin opiskella kirjoittamista, sillä tällä hetkellä se tuntuu paremmalta vaihtoehdolta. Käytin maagisia tiedonhakutaitojani ja havaitsin, että Jyväskylän avoimessa yliopistossa on kokonaan verkossa suoritettavia kirjoittamisopintoja. Se sopii työssä käyvälle paremmin. Lisäksi olin sen verran liekeissä lukiessani noista opintojaksoista, että lienee syytä alkaa säästää itselleen hyvin mieluista vapaa-ajan harrastusta ensi vuodelle.
Pitäisi myös pakottaa itsensä tekstinkäsittelyohjelman ääreen ja laittaa näppis laulamaan, sillä ei sinne sisälle pääse varmaan ilman, että on jotakin näyttöä kyvyistään!
Se ei silti poista tätä kirjoittamisen vimmaa.
Olen tänä syksynä ollut mukana runoklubissa, jossa olen lukenut omalta osalta lähinnä lyhytproosaa. Viime kerran jälkeen kuitenkin kirjoitin runon! Se solisi mielestäni kuin puro sormenpäihini, jotka kirjoittivat sen sanoiksi tietokoneruudulle. Olin vähän hämmentynyt sen jälkeen, mutta toisaalta iloinen. Runosuoneni ei ole täysin tyrehtynyt. Nuorempana kirjoitin paljon ns. angstirunoja, joiden kautta purin pahaa oloa yms. nuoruuden ongelmia. Jotkut sen ajan tuotoksista ovat lähinnä noloutta aiheuttavia, mutta muutama helmikin mahtuu joukkoon. Runojeni suhteen olen kuitenkin hyvin itsekriittinen, koska en varsinaisesti ole mikään lyyrikko enkä siitä paljoa ymmärrä.
Olen kuitenkin usein ajatellut, että laulujen sanat ovat kuin runoja ja ymmärrän niitä musiikin kanssa paremmin. Olisin kuitenkin kiinnostunut tutustumaan runoihin enemmänkin. Hyviä runokirjoja saa siis suositella! Suosikkirunoilijakseni voisin nimetä Aulikki Oksasen, jonka tuotantoon tutustuin Vuokko Hovatan musiikin kautta.
Proosa on kuitenkin suurin rakkauteni. Aloin kuunnella Sinuhe egyptiläistä äänikirjana ja nyt himottaisi joko ajella kilometritolkulla (kuuntelen äänikirjoja siis ajessa) tai lainata kirja, jota ahmia vaikka joululoman ajan. Minusta tuntuu, että Sinuhekin on osasyypää kirjoittamisen nälkääni. Hyvä tarina saa usein aikaan halun kirjoittaa itsekin.
Kirjoittaminen ja sen harjoittaminen on saanut aikaan sen, että olen lukiessani paljon analyyttisempi. Huomaan joskus miettiväni miksi kirjailija on valinnut sellaisen tyylin kirjoittaa tai että miten itse olisin toteuttanut jonkun kohdan. Kaikkein ihaninta - ja samalla ehkä kamalinta - on lukea kirja, josta ei muuttaisi mitään ja samalla tietää, ettei ikinä itse osaisi kirjoittaa mitään niin hienoa (Sinuhe on alkanut vaikuttaa siltä, mitä enemmän olen kuunnellut!). Keskitasoa huonompaa kirjaa lukiessa päässä takoo koko ajan ajatus, että minä osaan kirjoittaa niin paljon paremmin.
Tämän kaiken pohdiskelun jälkeen, olen tullut siihen tulokseen, että haen ensi vuonna opiskelemaan. Olen koko ajan ajatellut, että opiskelisin kirjastoalaa lisää ja kouluttautuisin maisteriksi. Sen sijaan haluan kuitenkin opiskella kirjoittamista, sillä tällä hetkellä se tuntuu paremmalta vaihtoehdolta. Käytin maagisia tiedonhakutaitojani ja havaitsin, että Jyväskylän avoimessa yliopistossa on kokonaan verkossa suoritettavia kirjoittamisopintoja. Se sopii työssä käyvälle paremmin. Lisäksi olin sen verran liekeissä lukiessani noista opintojaksoista, että lienee syytä alkaa säästää itselleen hyvin mieluista vapaa-ajan harrastusta ensi vuodelle.
Pitäisi myös pakottaa itsensä tekstinkäsittelyohjelman ääreen ja laittaa näppis laulamaan, sillä ei sinne sisälle pääse varmaan ilman, että on jotakin näyttöä kyvyistään!
perjantai 29. marraskuuta 2013
sunnuntai 24. marraskuuta 2013
NaNoWriMo day 24
Niin meni viikko, etten saanut nanopäivityksiä tänne blogiin aikaan. Olen kuitenkin kirjoitellut sen verran, että olen viime päivinä saanut päivässä vähintään sen 1667 sanaa kasaan. Tänään urakoin yli 2000 sanaa ja saatan kirjoittaa vielä vähän päälle tässä illemmalla.
Tarina on edennyt ihan mielenkiintoisiin vaiheisiin. Ajattelinkin, että jätän sen jäähtymään tämän nanon jälkeen ja kirjoitan sen joskus uudestaan parempana aikana. Siinä on nimittäin - aikakin omasta mielestäni - potentiaalia ihan oivalliseksi tarinaksi. Nyt sitä ei kehtaa antaa kenellekään luettavaksi, sillä se on täynnä ihan joutavaa dialogia ja epäloogisuuksia. Jostainhan niitä sanoja on saatava kasaan...
Mutta kyllä se 50 tonnia vielä ensi viikolla tulee täyteen!
Tarina on edennyt ihan mielenkiintoisiin vaiheisiin. Ajattelinkin, että jätän sen jäähtymään tämän nanon jälkeen ja kirjoitan sen joskus uudestaan parempana aikana. Siinä on nimittäin - aikakin omasta mielestäni - potentiaalia ihan oivalliseksi tarinaksi. Nyt sitä ei kehtaa antaa kenellekään luettavaksi, sillä se on täynnä ihan joutavaa dialogia ja epäloogisuuksia. Jostainhan niitä sanoja on saatava kasaan...
Mutta kyllä se 50 tonnia vielä ensi viikolla tulee täyteen!
lauantai 23. marraskuuta 2013
Koti kuntoon
Tässä meni pari päivää remontin merkeissä. Laitettiin eteinen kuntoon ja se sai iloisen pirteän värin. Minusta tuntuukin aina siellä ollessa, että lataudun täyteen energiaa! Ehkä siis olen pirtsakampi töihin lähtiessäkin!
Aiemmin tänä vuonna laittelimme jo tuohon olohuoneeseenkin väriä. Siellä taas ollaan petroolinsinisessä tunnelmassa ja tykkään kyllä ihan mielettömästi. Ilman värejä ei voisi elää.
Lisäksi isä asensi minulle uuden peilikaapin ja sadesuihkun. Minulla oli myös ollut jo iät ajat toinen vessan lamppu palaneena (joo, olen oikeesti tosi saamaton näissä jutuissa) ja hän sitten vaihtoi senkin. Nyt kelpaa käydä suihkussa ja puunata itseään!
NaNoWriMossa olen nyt ihan aikataulussa eli jos saan kirjoitettua sen 1667 sanaa päivässä, niin tulee se 50 000 sanaa juuri silloin 30.11. täyteen! Nyt pitäisikin alkaa luoda sitä tekstiä...
sunnuntai 17. marraskuuta 2013
NaNoWriMo day 17
Muutama päivä on mennyt todella surkeilla sanamäärillä, mutta olen ollut tuhottoman väsynyt, mikä tarkoittaa sitä, ettei kirjoittaminenkaan oikein suju. Lisäksi veljeni ja hänen tyttöystävänsä tulivat kyläilemään, jolloin en tietenkään juuri kirjoitellut.
Tänään tartuin itseäni kuitenkin niskasta kiinni ja riipaisin reilu 2000 sanaa kasaan. Jes! En siis ole vielä aivan jäljessä, vaan oikeastaan ihan aikataulussa. Ensi viikolla on muutenkin yritettävä ryhdistäytyä kirjoittamisen suhteen. Viikonloppuna on luvassa vähän kämpän remontointia, mutta jos kaikki menee yhtä jouhevasti kuin edelliselläkin kerralla, minulla todennäköisesti on koko sunnuntai aikaa kirjoittaa. Parhautta!
Tänään tartuin itseäni kuitenkin niskasta kiinni ja riipaisin reilu 2000 sanaa kasaan. Jes! En siis ole vielä aivan jäljessä, vaan oikeastaan ihan aikataulussa. Ensi viikolla on muutenkin yritettävä ryhdistäytyä kirjoittamisen suhteen. Viikonloppuna on luvassa vähän kämpän remontointia, mutta jos kaikki menee yhtä jouhevasti kuin edelliselläkin kerralla, minulla todennäköisesti on koko sunnuntai aikaa kirjoittaa. Parhautta!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)