Savolaiset ihmiset. Avoimia ja rentoja tyyppejä, joiden kanssa turinoidessa aika kuluu nopeasti. Asioita viännetään vaikka minkä näköistä läppää. En muista missään työpaikalla nauraneeni niin paljon kuin täällä. Asioita ei ole tapana myöskään läväyttää naamaan kuin märkä rätti, vaan vähän kiennetään, ettei olisi liian kova isku. Oma keskustelutyylini tosin on hyvin lähellä tuota, joten ei ihme, että solahdan joukkoon helposti.
Täällä ei ole liikaa ihmisiä. Helsinki jo ajatuksena saa tämän maalaistallukan ahdistumaan. Jos joku haluaa mennä voimaan pahoin ylihinnoitelluihin asuntoihin ja katsella ikkunasta vastapäisen kerrostalon seinää, niin en toki estele. Tyypit muuttaa täältä lähinnä pois, mikä ei ole myöskään hyvä. Sen myötä kasvukeskuskeskeinen ajattelu lisääntyy, mikä on tylsää, koska maakunnissakin pitäisi voida työllistyä ja elää täysipainoisesti.
Järvien luvattu maa. Asuttuani kolmisen vuotta Etelä-Pohjanmaalla ja Satakunnassa totesin, ettei minua ole luotu lättänälle elelemään. Nyt näen vettä joka päivä, parasta! En käy uimassa edes joka kesä, mutta ilman järviä ei voi elää. Huolet kaikkoaa ja mieli lepää, kun voi katsella järvenselkään kotimatkalla töistä.
Vastavirtaan. Kun lähden viikonlopuksi etelään päin, voin näyttää pitkää nenää vastaantulevalle mökkikansaletkalle. Ruuhkassa ajaminen on vihoviimeistä puuhaa.
Kesä. Kun kesä tulee, niin kaupungillakin tuntuu, että olet koko ajan mökillä, koska on niin vihreää ja raikasta ja ihanaa. Sitä tekee mieli vain vihellellä, kun käppäilee katuja vailla huolen häivää ja nauttii auringosta. Totta, kaikki Suomen kaupungit tituleeraavat itseään kesäkaupungeiksi, mutta ei kesä ole mitään ilman järviä ja rentoa fiilistä. Savosta sitä löytyy!
 |
| Koiruuteni elelee pääasiassa vanhempieni luona, mutta tässä kuvassa on ihan Savon maaperällä! |
Ei minua ihan helposti täältä pois saisi. Täytyy myöntää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti