Onko elämää jälkeen NaNoWriMon? On. Aika nopeasti sitä täytti päivänsä jollakin muulla kuin kirjoittamisella, mutta jälleen kalvaa tuttu tunne saada kirjoittaa. En tosin halua vielä alkaa muokata marraskuun tuotostani, hömppäkässärini on kirjoittajatuttavallani luvussa ja paranormaali teinidraama, jota olen pyöritellyt jo pari vuotta päässäni ja pari versiota kirjoittanutkin, tuntuu tällä hetkellä niin typerälle, että se pysyy edelleen tauolla (= pysyvästi?). Ehkäpä saatuani kässärini takaisin kiertämästä, teen siihen vielä tarvittavat muokkaukset ja kokeilen onneani eli lähetän kustantamoille!
Se ei silti poista tätä kirjoittamisen vimmaa.
Olen tänä syksynä ollut mukana runoklubissa, jossa olen lukenut omalta osalta lähinnä lyhytproosaa. Viime kerran jälkeen kuitenkin kirjoitin runon! Se solisi mielestäni kuin puro sormenpäihini, jotka kirjoittivat sen sanoiksi tietokoneruudulle. Olin vähän hämmentynyt sen jälkeen, mutta toisaalta iloinen. Runosuoneni ei ole täysin tyrehtynyt. Nuorempana kirjoitin paljon ns. angstirunoja, joiden kautta purin pahaa oloa yms. nuoruuden ongelmia. Jotkut sen ajan tuotoksista ovat lähinnä noloutta aiheuttavia, mutta muutama helmikin mahtuu joukkoon. Runojeni suhteen olen kuitenkin hyvin itsekriittinen, koska en varsinaisesti ole mikään lyyrikko enkä siitä paljoa ymmärrä.
Olen kuitenkin usein ajatellut, että laulujen sanat ovat kuin runoja ja ymmärrän niitä musiikin kanssa paremmin. Olisin kuitenkin kiinnostunut tutustumaan runoihin enemmänkin. Hyviä runokirjoja saa siis suositella! Suosikkirunoilijakseni voisin nimetä Aulikki Oksasen, jonka tuotantoon tutustuin Vuokko Hovatan musiikin kautta.
Proosa on kuitenkin suurin rakkauteni. Aloin kuunnella Sinuhe egyptiläistä äänikirjana ja nyt himottaisi joko ajella kilometritolkulla (kuuntelen äänikirjoja siis ajessa) tai lainata kirja, jota ahmia vaikka joululoman ajan. Minusta tuntuu, että Sinuhekin on osasyypää kirjoittamisen nälkääni. Hyvä tarina saa usein aikaan halun kirjoittaa itsekin.
Kirjoittaminen ja sen harjoittaminen on saanut aikaan sen, että olen lukiessani paljon analyyttisempi. Huomaan joskus miettiväni miksi kirjailija on valinnut sellaisen tyylin kirjoittaa tai että miten itse olisin toteuttanut jonkun kohdan. Kaikkein ihaninta - ja samalla ehkä kamalinta - on lukea kirja, josta ei muuttaisi mitään ja samalla tietää, ettei ikinä itse osaisi kirjoittaa mitään niin hienoa (Sinuhe on alkanut vaikuttaa siltä, mitä enemmän olen kuunnellut!). Keskitasoa huonompaa kirjaa lukiessa päässä takoo koko ajan ajatus, että minä osaan kirjoittaa niin paljon paremmin.
Tämän kaiken pohdiskelun jälkeen, olen tullut siihen tulokseen, että haen ensi vuonna opiskelemaan. Olen koko ajan ajatellut, että opiskelisin kirjastoalaa lisää ja kouluttautuisin maisteriksi. Sen sijaan haluan kuitenkin opiskella kirjoittamista, sillä tällä hetkellä se tuntuu paremmalta vaihtoehdolta. Käytin maagisia tiedonhakutaitojani ja havaitsin, että Jyväskylän avoimessa yliopistossa on kokonaan verkossa suoritettavia kirjoittamisopintoja. Se sopii työssä käyvälle paremmin. Lisäksi olin sen verran liekeissä lukiessani noista opintojaksoista, että lienee syytä alkaa säästää itselleen hyvin mieluista vapaa-ajan harrastusta ensi vuodelle.
Pitäisi myös pakottaa itsensä tekstinkäsittelyohjelman ääreen ja laittaa näppis laulamaan, sillä ei sinne sisälle pääse varmaan ilman, että on jotakin näyttöä kyvyistään!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti