Kun naamasta tulee miinakenttä

Olen aina rakastanut suklaata, juustoa ja pitkälti kaikkea ruokaa, missä on paljon kermaa tai muuta maitorasvaa sisältävää.

Valitettavasti ehkäisyyn tarkoitetun hormonicocktailin lopettaminen aiheutti sen, että naama on miinoitettu finneillä, kun nautin jotakin edellä olevista. Sitä ei ole kiva katsoa peilistä. Sitä voi kutsua turhamaisuudeksi, mutta mieluummin jätän herkut syömättä kuin katson itseäni peilistä sen näköisenä. Lisäksi se tekee kipeää, kun kymmenen finniä yrittää tulla samasta kohtaa ihosta ulos.

No, minkä vuoksi en sitten jatka e-pillereiden käyttöä? Pohjimmiltani aika nuukana ihmisenä en näe mitään järkeä maksaa ehkäisystä, kun ei ole kumppaniakaan. Tärkein syy on kuitenkin se, että mielialani heittelivät ja viihtyivät pitkälti siellä pohjamudissa, kun söin niitä. Kun lopetin pillereiden syömisen, tuntui siltä, että jotain raskasta olisi otettu pois harteiltani. Maailmassani alkoi äkkiä olla hyviä ja kivoja asioita ja päivät kulkivat vaivattomammin. En ole ajatellut pilata päiviäni enää niillä.

Tämä asia on saanut rattaat pyörimään päässäni aika kiivaastikin välillä. Olen pitkään jo ollut kiinnostunut ruokavalioon liittyvistä asioista. Tämä tosin on saanut minut tajuamaan konkreettisesti kuinka herkkä koneisto keho todellisuudessa on. Olen sen toki aiemminkin todennut vatsani kautta. Se ei nimittäin voi sietää pakastevihanneksia tai mannapuuroa. Eikä se kamalasti pidä valmisruuista, irtokarkeista tai muustakaan, joka sisältää paljon E-aineita. Joskus kun söin paljon valmissapuskaa ja muuta epämääräistä, luulin, että on ihan normaalia, että vatsa on vähän väliä sekaisin. Kuinka väärässä ihminen voi olla? Kuinka moni elää tässä luulossa?

Kaikenlaisten ruokakokeilujen jälkeen olen todennut, että voin kaikkein parhaiten silloin, kun en syö juuri gluteenia tai maitotuotteita ja rajoitan lihan syömisen korkeintaan yhteen kahteen kertaan viikossa. Kalaa pyrin nykyään syömään kerran viikossa, koska en haluaisi ottaa D-vitamiinejani kapselimuodossa. Pyrin myös valmistamaan kaiken mahdollisimman tuoreista ja käsittelemättömistä raaka-aineista. Valmisruuat hylkäsin lähes kolme vuotta sitten. Tämä tosin ei ole uutta niille, jotka ovat jotakin ravinto-oppaita lukeneet. Näinhän monissa opetetaan tekemään.

Mutta se on niin pirun vaikeaa. Sosiaaliset paineet saavat kädet tarttumaan pizzapalaan tai herkkuun, sillä ei kehtaa olla maistamatta. Lisäksi tulee ikävä olo, jos joutuu luettelemaan, mitä voi syödä tai miksi joku ei nyt käy. On helpompi syödä ja potea kurjaa oloa sitten kotona. En yhtään ihmettele, miksi laiduttaminen epäonnistuu niin monilta, kun usein sosiaalisissa tilanteissa on tarjolla karkkia, pullaa, sipsejä ja muita kiusauksia. Vaatii oikeasti itsekuria tai kykyä viihtyä hyvin omassa seurassa, että onnistuu.

Gluteeniton ja maidoton banaanikakku toimii, kun haluaa herkutella!

Tällä hetkellä länsimaisen pullamössöelämäni suurin haaste on siis elää omaa kehoani kuunnellen ja olla samalla kohtelias. En ole kovin innostunut viemään omia eväitä mukanani vieraisille enkä kamalasti jaksa selitelläkään syömättömyyttäni, sillä silloin saa usein vain hämmentyneitä tai kummastuneita katseita. Toisaalta sekin on ikävää, että joutuu katsomaan näppynaamaa herkuttelun seurauksena seuraavat kaksi viikkoa ja varoa koskemasta sitä. Se ei edes tunnu enää herkuttelulta, kun tietää jo seuraukset.